Monday, March 29, 2010

Rosa Nitida - What does it mean?

Täten julistan ensimmäisen kunnollisen blogini avatuksi!



Rosa nitida on latinaa ja tarkoittaa nukkeruusua. Voitte hetken jokainen omassa pienessä pääkopassanne miettiä, miksi ihmeessä valitsin blogilleni kyseisen nimen. Ehkä asiaan on saattanut vaikuttaa harrastukseni lolitan parissa ja viime aikoina kasvanut intohimo kaikkea ruusuaiheista kohtaan. Ken tietää.
(kuvassa Mana)

Näin kevään tullen kukat ovat lähellä sydäntäni, puhumattakaan ruusuista. Siispä, olen kevätfiiliksissä päättänyt kerrankin repäistä oikein kunnolla ja perustaa ihan ikioman lolita- ja aristoaiheisen blogin, johon pyrin vähintään kerran tai kaksi kertaa viikossa rustaamaan kaikkea aiheeseen, ja hyvin mahdollisesti ohi aiheen, liittyvää. Haluaisin mieluusti jakaa kuulumisiani ja muita äärimmäisen relevantteja turinoitani täältä käsin useammalle ystävälle ja tutulle. Haluaisin erityisen paljon tutustua uusiin ihmisiin - oli harrastus sitten sama tai ei. Sanottakoon nyt kuitenkin, että rakastan kommentteja ja kritiikkiä. Mielipiteet ja ajatukset ovat aina tervetulleita ja toivottuja, olivat ne sitten risuja taikka ruusuja.

Lähiaikoina tulossa mm. make-up tutoriaaleja (meikä ilman pakkelia ja muuta yhtä karmaisevaa ja vähintäänkin traumatisoivaa), juttua tyylistä gothic aristocrat, ompelututoriaaleja ja erityisen suuri kasa valokuvia. Kannattaa myös välillä vilkaista rakkaan loliperheeni blogia: http://unecortilederoses.blogspot.com/ .

Aloitetaan ensin kuitenkin pienellä esittelyllä:

Nimimerkki: iiraliina (tällä nimimerkillä löydät minut paikasta kuin paikasta, mm. irc-galleriasta: http://irc-galleria.net/user/iiraliina)
Olen 18-vuotias etelä-suomalainen tyttö, jonka harrastuksiin kuuluu lukio-opiskelun lisäksi lolita- ja aristotyylit, piirtäminen, uiminen, ompeleminen, shoppailu, ystävien kanssa jutustelu, lukeminen, filosofiset keskustelut (Go metafysiikka, GO!) ja kaikki muu yhtä hauska.
Olen avarakatseinen ja iloinen persoona enkä pysty vastustamaan pientä pelleilyä edes silloin, kun miiteillä tulisi käyttäytyä nätisti. En vain voi sille mitään.. Olen välillä varsinainen pelle, mutta vastapainoksi erittäin teräväpäinen. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että pyrin kaikesta huolimatta aina käyttäytymään kunnioittavasti toisia ihmisiä kohtaan ja tarvittaessa vedän roolin kuin roolin.
Pituudeltani olen 185cm ja painoa löytyy päivästä riippuen joko liian vähän tai sitten aivan liian vähän. Pituudestani huolimatta olen äärimmäisen viehättynyt lolita- ja aristotyyleistä kaikkine muotoineen. Itse harrastan kaikkea gothiciin ja classiciin läheisesti liittyvää. Voi olla, että joku päivä räjäytän maailman ja sutaisen päälleni jotain pastellia.. Odottakaamme tätä kauhulla.
Olen harrastanut lolitaa ja muita vastaavia tyylejä ja muutaman vuoden ajan aktiivisesti, mutten ole saanut oikeastaan mitään järkevää aikaiseksi - paitsi ehkä nättejä kuvia itsestäni ja ystävistäni. Kuitenkin, ihanin asia harrastuksessani on ollut uusien älykkäiden ja lahjakkaiden ihmisten tapaaminen ja heihin tutustuminen. Jokainen heistä on niin kaunis ja kiehtova omalla tavallaan.
Lolita- ja aristotyylit ovat viimeisien vuosien aikana kasvaneet suureksi osaksi elämääni enkä enää pysty kuvittelemaan itseäni ilman rakasta harrastustani. Näin monipuolinen harrastus vie helposti mennessään, erityisesti minunlaiseni itseään pakonomaisella tarpeella toteuttavan piisamirotan.
Niin kuin olen usein maininnut: Jos haluatte alteregoni sijasta tutustua minuun itseeni, kutsukaa minua nimellä.

Toivottavasti ihmiset jaksavat kiinnostua kuivista jutuistani ja filosofisista jorinoista, joita varmasti tulee satelemaan tässä tulevaisuudessa ties vaikka useampia.

Sorry guys, I write my blog mainly in Finnish. Do not hesitate to ask me to translate, though!
I will consider to write some of my entries in English as well, but we will see.. Let's not rush things too fast.

Oikein hauskaa pääsiäistä kaikille!
Toivottavasti jaksoitte lukea ja kiinnostua. :)

~Iira~

3 comments:

  1. Yay, odotan mielenkiinnolla mitä tulet tänne kirjoittelemaan. Luen kaiken aina loppuun asti vaikken välttämättä keksisikään aina mitään järkevää kommentoitavaa mutta yritän parhaani >D

    ReplyDelete
  2. Tervetuloa :) jään odottelemaan mielenkiinnolla blogitarinoitasi >D

    ReplyDelete
  3. Kiitos mielenkiinnosta!
    Toivottavasti juttuni eivät jämähdä lian tylsiksi - välillä tuntuu, että näitä asioita on käsitelty maailman ääriin saakka.. :')

    HAuskaa pääsiäistä kaikille!

    ~Iira~

    ReplyDelete